Oikeusavustajani on oikea järki-ihminen ja ammatissaan hyvin pragmaattinen, mikä juuri tekeekin hänestä erinomaisen oikeusavustajan. Harmi, ettei hän ole ystäväni. Minulla ainakin olisi käyttöä tällaiselle ystävälle. Minä olen kaikkea muuta kuin järki-ihminen, vaikka yritänkin raivata tietäni tunneryteikössä järjen viidakkoveitsellä. Tarvitsisin välillä eräopasta.

Vaikkei oikeusavustajani olekaan ystäväni, soitin hänelle tänään. Ellei hän olisi niin asiallisen rauhallinen, hän varmaan tuskastuisi yhteydenotoistani (joita ei onneksi ole ollut kuin yksi tämän vuoden puolella). Olen aina sekasorron partaalla ja järkytyksissäni soittaessani hänelle, koskaan en ole saanut jäsenneltyä ajatuksiani ja sopertelen yhtä ja toista. Ei ihme, että minusta on vaikea saada selkoa.

"Anteeksi, mutta mikä sinua nyt siis huolestuttaa" hän kysyy viimein tankattuani asiaani jo hyvän tovin. Hän ei näe hätäännykseni syytä, sillä hän elää jalat tiukasti maassa nykyhetkessä ja käsillä olevassa tilanteessa, eikä hätäile asioissa eteenpäin. Minä puolestani olen mielikuvissani jo kahdenkymmenen vuoden päässä, ja katselen mielessäni lapsiani. Olenko onnistunut kasvatuksessani, ovatko he reippaita ja kykeneviä kantamaan vastuuta itsestään ja muista? Vai onko kaikki mennyt pieleen? Onko kaikki mahdolliset virheet niin itseni kuin ex-puolisoni puolelta toistettu heidän kasvatuksessaan?

Exäni on tehnyt jälleen jotain odottamatonta. Hän on tuonut lasten tapaamiseen ennalta sopimatta tämänhetkisen tyttöystävänsä. Kun tapaamiset oikeuden määräyksellä aloitettiin, hän oli allekirjoittanut sopimuksen, joka kieltää tuomasta tapaamisiin muita henkilöitä. Tästä huolimatta hän on saanut jonkun asianajajan kirjoittamaan itselleen paperin, jonka mukaan hän saa tuoda mukanaan kenet haluaa. Epäilenpä, että hän on soveliaasti "unohtanut" kertoa allekirjoittamastaan sopimuksesta. Minua hän syyttää mustasukkaisuudesta ilmeisesti peitelläkseen sitä tosiasiaa, että hän itse toimii allekirjoittamansa sopimuksen vastaisesti. Tämä tapaus ei ainakaan ole omiaan kasvattamaan luottamustani häneen.

Tapaamiset ovat valvottuja, koska en luota häneen. En myöskään luota hänen arvostelukykyynsä. Exäni on omalla toiminnallaan saanut tämän aikaan, vaikka kuinka haluaisi kaunistella totuutta omaksi hyväkseen ja keksiä tekaistuja juttuja minusta kaikille tuntemilleen ihmisille. Valitettavasti minä olen ainoa, joka on odottanut häneltä vastuullista käytöstä sekä parisuhteessa että lapsiaan kohtaan, ja joutunut katkerasti pettymään nähtyään hänen todellisen minänsä. Muut uskovat karismaattista exääni.

Hän on lähettänyt myös sähköpostia, jossa uhoaa OMISTA oikeuksistaan, unohtaen taaskin, ettei niitä oikeuksia hänellä ole vaan lapsilla. vanhempien osallehan jäävät vain velvollisuudet silloin kun lasten oikeuksista on kysymys. Hänellä olisi velvollisuus tulla tapaamisiin. Hänellä olisi myös velvollisuus noudattaa muitakin tehtyjä sopimuksia. Tapaamisiin hän on tullut niin ja näin. Kun tapaamiset alkoivat viime vuonna, hänellä oli milloin mitäkin tekosyitä. Oli myöhästynyt junasta, unohtanut että tapaaminen on, olikin  muuta menoa, rahat olivat loppu jne.

Tämä siis sen jälkeen, kun hän oli ensin oikeudessa syyttänyt minua siitä, etten muka antanut hänen tavata lapsiaan. Huti taaskin. Olimme vielä naimisissa, kun jaksoin säännöllisesti soittaa ja rukoilla, että hän tulisi lapsiaan katsomaan. Eipä tullut. Ensin ei ollut rahaa, ja kun sain järjestettyä hänelle ilmaisen kyydin, hän oli muka viikosta ja kuukaudesta toiseen sairaana. Aina vaan sairaana. Edes minä en ole ihan noin tyhmä. En varsinkaan, kun tiedän kyseessä olevan henkilön, joka ei kovin paljon sairaspäiviä nähnyt silloin, kun vielä asuimme saman katon alla.

Nyt exä uhkailee hankkivansa huoltajuutensa takaisin, ja minä näen sieluni silmin kauhukuvia tulevaisuudesta, jossa exäni vastuuttomuus on tehnyt myös lapsista hermoheikkoja ja elämässä pärjäämättömiä ripustautujia ja vastuun pakoilijoita. Exäni on ulkomaalainen. Exäni on lyhytjännitteinen. Exäni on arvaamaton. Tämä ei ole ainakaan lehtiotsikoista päätellen hyvä yhdistelmä, kun lapsen huoltajuudesta on kysymys. En toivo, että lapsemme katoavat joku kaunis päivä maahan, josta heitä ei parhainkaan etsivä tulisi koskaan löytämään.

Oikeusavustajani ei ihan onnistu näkemään, miksi murehdin asiaa jo nyt, kun sitä ei ole vielä edes tapahtunut. Hän ei ymmärrä ajatustani siitä, että murehtiminen on myöhäistä sitten, kun ongelma on jo käsillä, jos se olisi voitu alunperinkin ehkäistä kokonaan ennakoivalla toiminnalla. Tunnen oloni hiukan lytätyksi, mutta samalla huojentuneeksi. Oikeusavustaja selittää käytännölliseen tapaansa asian minulle oikeusprosessina. Mies voi toki hakea huoltajuusoikeuksia takaisin, jos haluaa. Ei voida olettaa, että hän siinä automaattisesti onnistuisi.

Yksinhuoltajuuteni perusteet eivät ole tällä välillä muuttuneet, joten alan miettiä, että ehkei minun vielä kannata luovuttaa. Exä syyttää minua kontrolloinnista, kun ei itse halua pitäytyä tehdyissä sopimuksissa. Samalla hän aina uhkailee. En edes ymmärrä miksi. Ehkä hän kuitenkin sisimmässään tuntee syyllisyyttä omasta toiminnastaan, ja haluaa kiillottaa kuvaansa niin muiden kuin itsensä silmissä. Omissa puheissaanhan hän on mitä parhain ja rakastavin isä. Mikseivät puheet sitten koskaan ole konkretisoituneet toiminnan asteelle?

Olen saanut surra exän itsekkyyttä niin monet kerrat, etten tänään jaksaisi. Joka kerran, kun hän on ottaa yhteyttä lapsia koskien, syyt ovat itsekkäät "Minä haluan sitä ja tätä ja minulla on oikeus". Koskaan hän ei vielä ole oivaltanut, että LAPSILLA on oikeus nähdä isäänsä. Koskaan hän ei ole vaivautunut miettimään, mitkä hänen omat motiivinsa ovat, tai että onko hänen ajamansa asia ollenkaan lasten parhaaksi. Saan kuitenkin joka kerran uhoamisesta ja uhkailusta kauhean stressin ja vellon kauhukuvitelmissani parhaimmillaan päiväkausia. Tänään saan ajatukseni kuitenkin kasaan yllättävän nopeasti, kiduttavasta migreenikohtauksesta huolimatta.

Oikeusavustaja tekee selväksi, ettei exällä ole oikeutta kävellä tekemiensä sopimusten yli yksipuolisesti, olipa hänellä minkälainen lausunto tahansa. Lapsilla on tapaamisoikeus isäänsä, ei tyttöystävään. Exä on itse allekirjoittanut sopimuksen, eikä hän voi syyttää tapaamispaikkaa mistään. Ymmärrän nyt, että itse asiassa minulla voisi olla kana kynittävänä tapaamispaikan kanssa, joka jo toistamiseen antaa exän jättää noudattamatta tekemäänsä sopimusta.

Kokemastani epäluottamuksesta huolimatta minulla ei ole intressejä syyttää tästä tapaamispaikkaa, vaikka jämäkkyyttä asiassa toivoisinkin. Exän uhkailu asianajajan avustuksella on omiaan aikaansaamaan hämmennystä kenessä tahansa. Hän osaa myös keksiä vakuuttavan kuuloisia selityksiä, jotka ihmiset usein hyväksyvät täysin kyseenalaistamatta selitysten ja perusteluiden oikeutusta ja paikkaansapitävyyttä.

Voimattomuutta tuntien, mutta hiukan rauhoittuneena saan lähetetyksi tekstiviestin, jossa toivon tapaamispaikan jatkossa huolehtivan siitä, että tehtyjä sopimuksia noudattaa myös exäni, jolla on tapana pyrkiä kiertämään kaikkia sääntöjä, jos siihen vain tilaisuus annetaan.

Minulla ei varmaankaan olisi vaadittavaa jämäkkyyttä tehdä tätäkään, ellei siihen olisi minua neuvottu. Exän ei pidä antaa kuvitella, että hän voi ikuisesti pompotella kaikkia ja saada tahtonsa läpi tehdyistä sopimuksista huolimatta ja muiden kustannuksella. Lasten oikeuksilla hän ei voi mitenkään sopimusrikkomustaan perustella. Lapset eivät kärsi yhtään siitä, ettei paikalla ole ylimääräistä väkeä, ja valvottujen tapaamisten on tarkoitus toteutua nimenomaan niin, että kaikki osapuolet tuntevat olonsa turvalliseksi. Minä ainakin tunnen oloni vähemmän rauhalliseksi, jos tiedän, ettei tapaamispaikka huolehdi sopimusten toteutumisesta. Lapset ovat vielä pieniä. Nuorempi ei ole koskaan asunut isänsä kanssa samassa taloudessa, ja vierastaa isäänsäkin. Lapsella on oikeus tavata vanhempaansa ilman, että hänen tarvitsee kilpailla huomiosta muiden kanssa.

Ai se mustasukkaisuusko? Kontrollointi? Exä haluaisi niin mielellään nähdä minut mustasukkaisena ja kontrolloivana. Minä taas haluaisin mielelläni nähdä hänet vastuullisena ja yhteisiä pelisääntöjä noudattavana aikuisena. Valitettavasti nämä ovat molemmat vain toiveunia. Minusta exä ei saa syntipukkia omille tekemisilleen, mutta en minäkään saa häneltä tukea ja panostusta lasten kasvatuksessa. Kukaan ei siis ole tyytyväinen.